|
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
Lauri Jäntti Kanslianeuvos, majuri Lauri Jäntti, synt. 7.8.1909 Porvoossa, kuollut Helsingissä 12.8.2006. Vanhemmat prof. Jalmari Jäntti ja Hildur Kalenius. Puoliso Leena Maija Kuuskoski. Lapset Tuula, Ilona, Marjukka, Asko ja Satu. Yhtyneet Kuvalehdet Oy:n apulaisjohtaja ja myöhemmin varatoimitusjohtaja 1934-1969. WSOY:n hallintoneuvoston jäsen 1960-1972 ja 1974-1980. Julkaissut useita tietokirjoja.” Kannaksen suurtaisteluissa kesällä 1944” ilmestyi v.1955 (ks.erillinen luettelo). Sotaa käsittelevien, omakohtaisiin kokemuksiin pohjautuvien kirjojen lisäksi hän on julkaissut suomalaista talonpoikaisesineistöä esitteleviä kuvateoksia, joista ensimmäinen ”Talonpoikaisesineistön katoavaa kauneutta” ilmestyi v. 1970. ”Kalevi Jäntin rahasto nuorten kirjailijoiden tukemiseksi”-nimisen säätiön hallituksen puheenjohtaja 1970-1983. Nimeään kantavan säätiön ”Lauri Jäntin säätiö
suomenkielisen tietokirjallisuuden edistämiseksi” hän perusti v.1983 ja
toimi säätiön hallituksen puheenjohtajana vuoteen 1996 ja jäsenenä
vuoteen 2001, jonka jälkeen kunniapuheenjohtajana. Lauri Jäntti on julkaissut muun muassa seuraavat teokset:
_ _ _ _ _ Anto Leikola Kustannusjohtajasta tuli kulttuurihistorioitsija Kanslianeuvos Lauri Jäntti kuoli Helsingissä 12.8.2006. Hän oli syntynyt Porvoossa 7.8.1909, joten hän oli kuollessaan ehtinyt täyttää 97 vuotta. Lauri Jäntti syntyi kustantajaperheeseen. Hänen isänsä Jalmari Jäntti oli kymmenen vuotta ennen hänen syntymäänsä tullut Werner Söderströmin apulaiseksi, ja Söderströmin kuoltua 1914 Jäntistä tuli WSOY:n toimitusjohtaja. Jalmari Jäntin pojat seurasivat isänsä jälkiä. Yrjö Jäntti aloitti kustantamon palveluksessa jo 21-vuotiaana 1926 ja eteni aikanaan pääjohtajaksi. Nuorempi veli Lauri puolestaan tuli valmistuttuaan 1931 ekonomiksi WSOY:n ostaman Sininen Kirja Oy:n prokuristiksi ja joutui itse asiassa luomaan tuon talouselämän tärkeän hakemiston, jonka toimitustyötä hän sitten johti usean vuoden ajan. Kun WSOY ja Otava 1934 perustivat Yhtyneet Kuvalehdet -lehtiyhtiön, Lauri Jäntistä tuli 35 vuoden ajaksi sen apulaisjohtaja, sittemmin varatoimitusjohtaja. Eläkkeelle hän jäi 60-vuotiaana 1969, ja 1978 hänelle myönnettiin kanslianeuvoksen arvonimi. Suuren yleisön keskuudessa Lauri Jäntti tuli jo 1950-luvulla tunnetuksi sotakirjailijana. Hän oli osallistunut tykistöupseerina sekä talvi- että jatkosotaan, ja kokemuksiaan hän kuvasi kirjoissa "Kannaksen suurtaisteluissa", "Salainen sotapäiväkirjani" sekä "Viipurin viimeinen päivä". Pari vuosikymmentä sotien jälkeen hän sai majurin arvon. Ehkä enemmän hänen työstään maanpuolustuksen hyväksi kertovat hänen Reserviupseeriliitolta ja Sotainvalidien Veljesliitolta saamansa kultaiset ansiomerkit; mutta myös Sotahistoriallinen Seura myönsi hänelle hopeisen ansiomerkkinsä. Sotahistoriaa, paljolti omien muistojen pohjalta, käsitteli Jäntin viimeinenkin teos, 1990 ilmestynyt "Kolme sotaa ja yksi taistelu". Taistelu viittasi tässä WSOY:n suureen kriisiin keväällä 1972, jossa yhtiön hallintoneuvoston jäsenellä Lauri Jäntillä oli keskeinen osuus moniarvoisen kustannuspolitiikan puoltajana. Lauri Jäntti on maininnut harrastuksikseen vanhat esineet ja puuhailun kesähuvilalla. Hän kertoi ostaneensa jo ensimmäisillä palkkarahoillaan taidetta ja vanhoja esineitä. Esineitä kertyikin vuosien varrella Askolan huvilaan mittava kokoelma. Kun Jäntti ja hänen hammaslääkäripuolisonsa Leena Jäntti lunastivat jälkimmäisen kotikartanosta, Auran pitäjän Kuuskoskesta, vanhan väentalon ulkorakennuksineen, kokoelma sai arvokkaat tilat, jotka 1967 avattiin yleisölle Koskipirtti-nimisenä juhlatalona ja museona. Kaikkiaan Jäntin kokoelma käsittää lähes 3000 eri esinettä, ja Koskipirtistä on tullut tunnettu ja suosittu matkailukohde. Mutta Jäntti sovelsi kulttuurihistorian ja varsinkin esinehistorian harrastustaan toisellakin tavalla: 1970 ilmestyi hänen kirjansa "Talonpoikaisesineistön katoavaa kauneutta", kolme vuotta myöhemmin "Isoäitiemme aika" ja vielä kahden vuoden kuluttua "Oi niitä aikoja". Niissä Jäntti saattoi hyödyntää laajaa historiallista tietämystään sekä kokoelmiaan, joiden valokuvaajaksi hän oli saanut alan johtavan nimen István Ráczin. Pienempi, kätevän taskukokoinen kirja oli Jäntin yhdessä Chr. Karnilan kanssa laatima "Kunniamerkkiaapinen", jonka ensimmäinen laitos ilmestyi 1958 ja toinen, "Uusi kunniamerkkiopas", 1983. Lauri Jäntin viimeisenä kulttuuritekona oli suomalaisen tietokirjallisuuden palkitsemiseen keskittyvän säätiön perustaminen. Hän lahjoitti sen peruspääomaksi 1983 kaikki omistamansa WSOY:n osakkeet ja kirjojensa tekijänpalkkiot. Lauri Jäntin Säätiön palkinnon on tähän mennessä saanut yli 30 tietokirjailijaa ja kunniamaininnan vielä useampi. Jäntti itse toimi säätiön hallituksen puheenjohtajana vuoteen 1996 ja sen jälkeen hallituksen jäsenenä vuoteen 2001, jolloin hänet valittiin kunniapuheenjohtajaksi. Aivan viime vuosiin asti hänet nähtiin vielä säätiön vuotuisissa palkinnonjakotilaisuuksissa WSOY:n tiloissa. Lauri Jäntin olemuksessa ei ollut tykistökapteenilta ehkä odotettavaa karskiutta, vaikka hän osasi tarvittaessa toimia lujasti ja määrätietoisesti. Esiintymisessään hän oli kohtelias ja vaatimaton herrasmies, ja ne jotka hänet tunsivat, tiesivät että hänessä oli runsain määrin sitä mitä usein sanotaan sydämen sivistykseksi. Enemmänkin, hänessä oli sydämen hyvyyttä, jonka säilymisessä yli seitsemän vuosikymmentä jatkuneella onnellisella avioliitolla ja rikkaalla perhe-elämällä oli varmasti vahva osuutensa. _ _ _ _ _
|
Lauri Jäntti:
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||
