Ajankohtaista
Säätiö
Palkinnot
Palkitut teokset
Lauri Jäntti
Linkit

 

 

Tietokirjallisuus tutuksi – apurahoja yläkouluihin ja lukioihin

 

Lauri Jäntin säätiö haluaa kannustaa nuoria lukemaan tietokirjallisuutta. Siksi julistamme haettavaksi apurahoja hankkeisiin, joissa koulut voivat hyödyntää tietokirjoja parhaaksi katsomallaan tavalla. Tänä vuonna apurahaa voivat hakea yläkoulut ja lukiot. Toivomme, että oppilaat ovat aktiivisesti mukana suunnittelemassa tietokirjojen käyttöä kouluissa.

Apurahaa voi hakea monenlaisiin tarkoituksiin. Koulu voi esimerkiksi toteuttaa tutkielmakurssin, järjestää teemapäiviä, pitää tietokirjaraateja ja -seminaareja tai kutsua vieraiksi tietokirjailijoita. Jos apurahalla hankitaan tietokirjoja, hakemuksesta on käytävä ilmi, miten niitä koulussa hyödynnetään.

Hanke voi rajoittua muutamaan oppiaineeseen, tai se voi olla oppiaineiden tai koulujen välistä yhteistyötä. Myös muut paikalliset toimijat kannattaa ottaa huomioon suunnittelussa. Jos kouluissa syntyy uusia ja innostavia hankkeita, pyrimme saamaan niille myös julkisuutta.

Kunkin apurahan suuruus on 1 500–3 000 euroa. Vapaamuotoisessa hakemuksessa tulee kertoa ainakin

  • apurahan käyttötarkoitus

  • koulun oppilasmäärä ja hankkeeseen osallistuvien oppilaiden määrä

  • oppilaiden osuus hankkeen ideoinnissa ja toteutuksessa

  • mistä ja kuinka paljon koulu on viimeisten viiden vuoden aikana saanut tukea tietokirjojen käytön edistämiseen (esim. kirjailijavierailut, tietokirjastipendit, koulukirjaston tukeminen)

  • hankkeen aikataulu

  • hankkeen talousarvio

  • hankkeen yhteyshenkilön sähköpostiosoite ja puhelinnumero

  • tilinumero, jolle mahdollinen apuraha maksetaan.

Hakemukset tulee lähettää 31.10.2011 mennessä osoitteeseen claes@heirothcapital.fi. Apurahan saajiin otetaan yhteyttä 15.11. mennessä. Apurahan saaneet koulut sitoutuvat antamaan selvityksen hankkeesta ja sen tuloksista vuoden 2012 loppuun mennessä. Tarvittaessa selvitykselle voi pyytää jatkoaikaa.

Lisätietoja:
Ilona von Heiroth, hallituksen puheenjohtaja, Lauri Jäntin säätiö
ilona.von.heiroth@gmail.com, p. 040 715 3278

Lauri Jäntin säätiö tukee suomenkielistä tietokirjallisuutta jakamalla vuosittain palkintoja ja apurahoja. Vuodesta 1985 lähtien Lauri Jäntin palkinto on vuosittain jaettu edellisvuonna ilmestyneestä suomenkielisestä tietokirjasta. Vuonna 2009 perustettu Tieto-Lauri -palkinto jaetaan joka kolmas vuosi ansiokkaalle lasten tai nuorten tietokirjalle.
 


 

 

 

 

Rydman Ben Rydman   Keltainen toukokuu Keltainen