Ajankohtaista
Säätiö
Palkinnot
Palkitut teokset
Lauri Jäntti
Linkit

 

 

Uusi palkinto Tieto-Lauri lasten ja nuorten tietokirjojen tekijöille

Lauri Jäntin säätiö on perustanut uuden palkinnon (suuruudeltaan 30 000 euroa), joka tullaan jakamaan joka kolmas vuosi tunnustuksena ansiokkaan suomenkielisen lasten tai nuorten tietokirjan tekijälle. Tieto-Lauri jaetaan ensimmäisen kerran 2.10.2009. Palkintoa voivat tavoitella vuosina 2007-2009 julkaistujen lasten ja nuorten tietokirjojen tekijät.Lauri Jäntin säätiön hallitus toimii palkintoraatina.

Palkinnon tarkoituksena on kannustaa tietokirjailijoita laatimaan teoksia, jotka innostavat lapsia ja nuoria syventymään eri tiedon aloihin ja jotka ottavat huomioon kotimaisen kieli- ja kulttuuriympäristön. Suomeksi kirjoitettuja tietokirjoja on ollut lapsille ja nuorille tarjolla hyvin vähän. Palkinnon taustalla on myös huoli siitä, että kouluikäiset vieraantuvat painetusta sanasta tiedon välittäjänä.

Kanslianeuvos Lauri Jäntti ( 1909 - 2006 ) perusti nimeään kantavan säätiön v. 1983. Säätiön tarkoituksena on suomenkielisen tietokirjallisuuden edistäminen myöntämällä tunnustuspalkintoja erityisen merkittävien tietokirjojen tekijöille. Lauri Jäntin palkinto on jaettu vuosittain lähtien vuodesta 1985.

Lauri Jäntin säätiön hallituksen jäsenet ovat arkkitehti Ilona von Heiroth (puh.joht.), professori Anto Leikola (varapj.), fil.tri Paula Havaste, dosentti Jorma Kaimio, lehtori Tuula Uusi-Hallila ja OTK, KTM Claes von Heiroth (siht.).

Lisätietoja:
Ilona von Heiroth, puh. 040 715 3278
ilona.von.heiroth@gmail.com


 

 

 

 

Rydman Ben Rydman   Keltainen toukokuu Keltainen