Voittajien haastattelut 2024

Lauri Jäntin säätiö palkitsi vuoden 2023 parhaiden tietokirjojen tekijöitä yhteensä 36 000 eurolla. Lauri Jäntin tietokirjapalkinnon sai Juha Meriläinen teoksestaan Putinin alttaripoika; Patriarkka Kirill ja Venäjän pyhä hyökkäyssota (Otava) ja Lauri Jäntin tunnustuspalkinnot myönnettiin Silvia Hosseinin teokselle Kirjallisuuden kiihottava historia (Gummerus) ja Ari-Joonas Pitkäsen, Matti Purasen, Mika-Matti Taskisen ja Niko Vartiaisen teokselle Kiina Xi Jinpingin aikakaudella (Teos). Videoilla voittajat kertovat kirjoistaan.

Lauri Jäntin tietokirjapalkinto on Suomen vanhin tietokirjallisuutta edistävä palkinto. Vuodesta 1985 alkaen säätiö on jakanut vuosittain Lauri Jäntin tietokirjapalkinnon sekä tunnustuspalkintoja yhdelle tai useammalle edellisenä vuonna ilmestyneen merkittävän tietokirjan tekijälle.


Vuoden 2024 Lauri Jäntin tietokirjapalkinto Juha Meriläiselle

Putinin alttaripoika; Patriarkka Kirill ja Venäjän pyhä hyökkäyssota (Otava) on huolellisesti laadittu teos nyky-Venäjän ulkopolitiikan uskonnollisesta taustasta ja painava puheenvuoro Venäjän hyökkäyssodan keskeisistä taustoista. Juha Meriläisen kirja käsittelee Putinin hallinnon monimuotoisia suhteita maan ortodoksiseen kirkkoon sekä sitä, kuinka kirkko ja sen edustama uskonnollinen retoriikka taipuvat välineiksi tukemaan Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainaa vastaan. Kirja valottaa Venäjän niin kutsutun konservatiivisen käänteen keskeistä opillista sisältöä.

Juha Meriläinen hahmottelee selkeästi ja perusteellisesti Venäjän ortodoksisen kirkon nousun Kremlin tukipilariksi ja venäläisen identiteetin ytimeen. Kirja kuvaa, kuinka poliittinen ortodoksisuus tarjoaa opillisen tuen venäläiselle nationalismille. Venäjän ortodoksisesta kirkosta muodostuu näin patriarkka Kirillin johdolla sekä aatteellinen että institutionaalinen väline Venäjän suurvaltapyrkimyksille ja sen hyökkäykselle lännen edustamia demokratia-arvoja vastaan.

Meriläisen aiempaan tutkimustietoon nojaava teos tarjoaa lukijalle pitkän perspektiivin ortodoksisen kirkon rooliin ja kuljettaa sen aivan nykypäivien tapahtumiin saakka. Kirja esittelee analyyttisesti ja kiihkottomasti, kuinka uskonnosta nousee keskeinen käyttövoima Venäjän sotakoneelle.

Silvia Hosseinille vuoden 2024 Lauri Jäntin tunnustuspalkinto

Silvia Hosseinin Kirjallisuuden kiihottava historia (Gummerus) tutkii analyyttisesti ja hauskasti sitä, mitä länsimaisen kirjallisuuden seksikuvaukset kertovat ihmisestä, taiteesta ja yhteiskunnasta.

Hosseini tunnetaan taitavana esseistinä, jonka teksteissä älyllinen ja rahvaanomainen tyyli muodostavat epätavallisen liiton. Kirjallisuuden kiihottavassa historiassa hän soveltaa tätä otetta ensimmäistä kertaa tietokirjallisuuteen. Teos perehtyy länsimaiseen eroottiseen kirjallisuuteen Olympos-vuoren rietasteluista internet-ajan seksipäiväkirjoihin.

Hosseinin tutkimustyö on huolellista. Mukana on aiemmin suomentamattomia tekstejä, ja ajoittaiset pyrähdykset länsimaisen kirjallisuuden parista esimerkiksi keskiajan arabialaiseen ja persialaiseen kirjallisuuteen ovat hyvin perusteltuja.

Lukijalle käy selväksi, että aiemmin ei oltu sen siveämpiä kuin nykyään. Rivous on ollut kirjallisuudessa kapinan muoto; toisaalta se kertoo siitä, millaista seksiä eri aikakausien ihmiset ovat ylistäneet, sietäneet tai piilottaneet. Hosseinin kertojanääni analysoi reippaasti ja moralisoimatta. Lopputulos on tietokirja, joka on samaan aikaan humoristinen, röyhkeä ja kiistatta hyvin sivistynyt.

Vuoden 2024 Lauri Jäntin tunnustuspalkinto Kiina Xi Jinpingin aikakaudella -teokselle

Ari-Joonas Pitkäsen, Matti Purasen, Mika-Matti Taskisen ja Niko Vartiaisen teos Kiina Xi Jinpingin aikakaudella (Teos) avaa lukijalle mukaansatempaavalla tavalla Kiinan kansantasavaltaan liittyvien turvallisuuspoliittisten uutisten taustoja. Teos kuvaa sujuvasti ja kokonaisvaltaisesti niin Xi Jinpingin henkilöhistoriaa kuin jättiläisvaltion viime vuosien poliittista kehitystä ja sen paluuta takaisin aikaisempaan yksinvaltaiseen järjestelmään.

Teos ei voisi olla ajankohtaisempi. Kiinan suhde Venäjään ja toisaalta Kiinan kansantasavallan ja Taiwanin välinen räjähdysherkkä tilanne puhuttavat maailmaa päivittäin. Ajankohtaisuudestaan huolimatta kirja on huolellisesti ja ilman hätiköintiä viimeistelty. Se on vakuuttava kuvaus Kiinan kansantasavallan tämänhetkisestä olemuksesta.

Korkeatasoinen teos on arvokas palvelus suomenkielisille lukijoille. Kirjan neljä tekijää ovat onnistuneet kirjoittamaan tärkeästä ja ajankohtaisesta aiheesta valppaasti ja selkeästi.

Voittajien haastattelut 2023

Lauri Jäntin säätiö palkitsi vuoden 2022 parhaiden tietokirjojen tekijöitä yhteensä 36 000 eurolla. Lauri Jäntin tietokirjapalkinnon sai Mikko Huhtamies teoksestaan Seitsemäs vyöhyke. Pohjoista merihistoriaa ja Lauri Jäntin tunnustuspalkinnot myönnettiin Laura Kokon teokselle Volter Kilpi ja Mauri Leivon teokselle Lehmilaitumilla. Videoilla voittajat kertovat kirjoistaan.

Lauri Jäntin tietokirjapalkinto on Suomen vanhin tietokirjallisuutta edistävä palkinto. Vuodesta 1985 alkaen säätiö on jakanut vuosittain Lauri Jäntin tietokirjapalkinnon sekä tunnustuspalkintoja yhdelle tai useammalle edellisenä vuonna ilmestyneen merkittävän tietokirjan tekijälle.

Vuoden 2023 Lauri Jäntin tietokirjapalkinto Mikko Huhtamiehelle

Lauri Jäntin säätiö myönsi vuoden 2023 Lauri Jäntin tietokirjapalkinnon Mikko Huhtamiehen teokselle Seitsemäs vyöhyke – Pohjoista merihistoriaa (Siltala).

Yli kaksi kolmannesta maapallon pinnasta on veden peitossa. Silti historiasta ja nykyisyydestä kirjoitetaan useimmiten maakrapujen näkökulmasta. Mikko Huhtamies kääntää asetelman päälaelleen. Hän johdattaa teoksessaan lukijan uusille vesille, Itämeren merihistorian pariin. Seitsemäs vyöhyke osoittaa oivaltavasti, mikä merkitys merellä ja merenkululla on ollut Pohjolan elämässä ja kehityksessä vuosisadasta toiseen. Huhtamies kirjoittaa Itämerestä siihen liittyvien elinkeinojen mutta myös riskien ja vallankäytön näkökulmasta.

Mikko Huhtamiehen teos on innostunut, mutta silti analyyttinen. Seitsemäs vyöhyke kutsuu lukijan näkemään Itämeren piirin historian suuria linjoja, paljastaa yhteyksiä ja tekee oivalluksia. Samalla kirjoittajan pienimpiinkin yksityiskohtiin ulottuva asiantuntemus tempaa mukaansa. Oli kulkupelinä sitten knarri, holkki tai koggi, Huhtamies navigoi huolella merenkulun teemasta toiseen, valiten kiinnostavimmat reitit. Hän osoittaa, kuinka merenkulun piiristä on syntynyt myös paljon uutta osaamista ja teknologiaa.

Seitsemäs vyöhyke perustuu tarkkaan, luotettavaan ja huolella dokumentoituun tutkimustyöhön. Sujuvasti soljuva teksti ei edellytä lukijaltaan perusteellisia pohjatietoja, vaan jakaa auliisti kirjoittajansa tietoja ja johdattaa uuden äärelle. Perusteellisesta lähdetyöstä, tutkitusta tiedosta, punnitusta ilmaisusta ja tyylikkäästä kuvituksesta punoutuu poikkeuksellinen kokonaisuus. Seitsemäs vyöhyke on tietokirjallisuutta parhaimmillaan.


Laura Kokolle vuoden 2023 Lauri Jäntin tunnustuspalkinto

Kulttuurihistorioitsija Laura Kokon teos Volter Kilpi (SKS) on ensimmäinen Volter Kilvestä laadittu elämäkerta. Saaristolaiskirjailijan teosten ja kirjallisen toiminnan lisäksi elämäkerrasta avautuu uuttera kirjastomies, kulttuurikriitikko ja aktiivinen osallistuja. Kilven luonteenpiirteet ja elämänfilosofia tulevat Kokon teoksessa kirkkaasti esiin. Perhe- elämässään lempeä kirjailija oli voimakkaasti tunteva, dynaaminen ja kipinöivä yhteiskunnallinen keskustelija.

Kokko tuntee kohteensa perusteellisesti. Hän on perehtynyt huolella mm. Kilven hämmästyttävän laajaan ja avomieliseen kirjeenvaihtoon. Kirja on muutenkin taustoitettu ja dokumentoitu asiantuntevasti. Mainittava on myös teoksen runsas ja viehättävä kuvitus. Teoksessa käytettyjen kirjesitaattien kautta lukija saa elävän käsityksen Kilven omintakeisesta äänestä, sen ilmaisun rikkaudesta, rytmistä ja poljennosta.

Kilven teoksille löytyi omana aikanaan vain harvoja ymmärtäjiä, eikä hän oikeastaan koskaan päässyt eroon epävarmuuden ja yksinäisyyden tunteistaan. Silti hän säilytti näkemyksellisyytensä ja valppautensa loppuun asti.

Laura Kokon teos on korkeatasoinen ja täysipainoinen elämäkerta. Suomalaisen kirjallisuuden klassikko on viimein saanut ansaitsemansa henkilökuvan.

Mauri Leivolle vuoden 2023 Lauri Jäntin tunnustuspalkinto

Mauri Leivon teos Lehmilaitumilla (Docendo) kutsuu lukijan ajatusleikkiin: Mitä jos katsoisimme laiduntavaa lehmää kuin savannin villieläintä? Kokeneen luontokuvaajan ja biologin kirjan lähtöasetelma on leikkisä ja riemastuttavan omaperäinen. Taitavan toteutuksen ansiosta teos kasvaa painavaksi puheenvuoroksi lehmien hyvinvoinnin puolesta.

Leivo kertoo lehmistä siteeraamalla tutkimusta, jalkautumalla laitumille sekä dokumentoimalla lehmän elämää valokuvin. Kirjailijan herkeämätön, kohdettaan kunnioittava uteliaisuus tarttuu lukijaan. Kirjan parasta antia ovatkin lehmien kärsivälliseen tarkkailuun perustuvat jaksot, joiden avulla Leivo kuvaa esimerkiksi lehmien keskinäisiä suhteita, ajantajua ja sopeutumista luonnonilmiöihin.

Leivo hallitsee perinteisen luontokirjan tyylin. Hän käyttää lajityypin keinoja taidokkaasti näyttääkseen lehmän lukijalle uudessa valossa, sosiaalisena ja älykkäänä nisäkkäänä, jonka käyttäytymisestä ihmisillä on vielä paljon opittavaa. Mitä lehmuus oikeastaan on, Leivon teos kysyy. Mikä on lehmänä olemisen ydintä, jos unohdamme hetkeksi lehmän paikan yhteiskunnassamme tuotantoeläimenä? Kirja johdattelee lukijan lempeästi pohtimaan suhdettaan tuttuihin tuotantoeläimiin ja eläintuotantoon ylipäänsä.


Lehdistötiedote vuoden 2023 palkinnoista

Lauri Jäntin säätiö palkitsee vuoden 2022 parhaiden tietokirjojen tekijöitä yhteensä 36 000 eurolla

Lauri Jäntin säätiö palkitsee vuoden 2022 parhaiden tietokirjojen tekijöitä yhteensä 36 000 eurolla. Lauri Jäntin tietokirjapalkinnon saa Mikko Huhtamies teoksestaan Seitsemäs vyöhyke ja Lauri Jäntin tunnustuspalkinnot myönnetään Laura Kokon teokselle Volter Kilpi ja Mauri Leivon teokselle Lehmilaitumilla.

Mikko Huhtamies saa vuoden 2023 Lauri Jäntin tietokirjapalkinnon kirjasta Seitsemäs vyöhyke. Pohjoista merihistoriaa (Siltala). Palkinnon suuruus on 20 000 euroa. Seitsemäs vyöhyke osoittaa oivaltavasti, mikä merkitys merellä ja merenkululla on ollut Pohjolan elämässä ja kehityksessä vuosisadasta toiseen. Huhtamies kirjoittaa Itämerestä siihen liittyvien elinkeinojen mutta myös riskien ja vallankäytön näkökulmasta. Seitsemäs vyöhyke perustuu tarkkaan, luotettavaan ja huolella dokumentoituun tutkimustyöhön ja on tietokirjallisuutta parhaimmillaan. ”Mikko Huhtamiehen teos on innostunut ja vie lukijan näkemään Itämeren piirin historian suuria linjoja, paljastaa yhteyksiä ja tekee oivalluksia. Kirja tempaa mukaansa”, perustelee Claes von Heiroth.

Lauri Jäntin tunnustuspalkinto myönnetään Laura Kokon teokselle Volter Kilpi. Elämäkerta (SKS). Palkinnon suuruus on 8 000 euroa. Kokon teos on ensimmäinen Volter Kilvestä laadittu elämäkerta. Saaristolaiskirjailijan teosten ja kirjallisen toiminnan lisäksi elämäkerrasta avautuu uuttera kirjastomies, kulttuurikriitikko ja aktiivinen osallistuja. Perhe-elämässään lempeä kirjailija oli voimakkaasti tunteva, dynaaminen ja kipinöivä yhteiskunnallinen keskustelija. Teoksessa käytettyjen kirjesitaattien kautta lukija saa elävän käsityksen Kilven omintakeisesta äänestä, sen ilmaisun rikkaudesta, rytmistä ja poljennosta. Suomalaisen kirjallisuuden klassikko on viimein saanut ansaitsemansa henkilökuvan.

Toinen Lauri Jäntin tunnustuspalkinto myönnetään Mauri Leivon teokselle Lehmilaitumilla (Docendo). Palkinto on suuruudeltaan 8 000 euroa. Leivon teos kutsuu lukijan ajatusleikkiin: Mitä jos katsoisimme laiduntavaa lehmää kuin savannin villieläintä? Kokeneen luontokuvaajan ja biologin kirjan lähtöasetelma on riemastuttavan omaperäinen. Leivo kertoo lehmistä siteeraamalla tutkimusta, jalkautumalla laitumille sekä dokumentoimalla lehmän elämää valokuvin. Leivo kuvaa esimerkiksi lehmien keskinäisiä suhteita, ajantajua ja sopeutumista luonnonilmiöihin. Taitavan toteutuksen ansiosta teos kasvaa painavaksi puheenvuoroksi lehmien hyvinvoinnin puolesta.

”Yhteistä palkituille kirjoille on, niiden erinomaisuuden lisäksi, että ne auttavat ymmärtämään tämän päivän suuria kysymyksiä; Itämeren merkitystä, luonnon ja ihmisen välistä rinnakkaiseloa sekä oman kulttuurimme roolia muuttuvassa maailmassa”, kommentoi säätiön hallituksen puheenjohtaja Claes von Heiroth.

Palkintoraatina toimi Lauri Jäntin säätiön hallitus. Hallituksen muodostavat professori Tuomas Heikkilä, OTK, KTM Claes von Heiroth (pj.), toimitusjohtaja Jan von Heiroth, päätoimittaja Hanna Nikkanen, kustantaja Aleksi Siltala ja johtaja Teija Tiilikainen. Säätiön asiamiehenä toimii Paula Arvas.

Lauri Jäntin tietokirjapalkinto on Suomen vanhin tietokirjallisuutta edistävä palkinto. Vuodesta 1985 alkaen säätiö on jakanut vuosittain Lauri Jäntin tietokirjapalkinnon sekä tunnustuspalkintoja yhdelle tai useammalle edellisenä vuonna ilmestyneen merkittävän tietokirjan tekijälle. Joka kolmas vuosi jaettava Tieto-Lauri annetaan tunnustuksena ansiokkaan suomenkielisen lasten tai nuorten tietokirjan tekijöille. Lisäksi säätiö tukee nuorten tietokirjallisuuden lukemista myöntämällä kouluille tietokirja-apurahoja ja koululaisille stipendejä sekä tukee kolmivuotisessa hankkeessa suomalaisen tietokirjallisuuden kääntämistä.

Tietokirjastipendejä jaettiin jälleen kevätjuhlissa ympäri maan

Tiedote 4.6.2022

Nuoret lukevat tietokirjoja syventääkseen ymmärrystään heitä kiinnostavista aiheista

Suomen tietokirjailijat ry ja Lauri Jäntin säätiö jakoivat kahdennettatoista kertaa tietokirjastipendejä peruskoulun päättöluokan oppilaille ja toisen asteen opiskelijoille. Sadan euron arvoiset stipendit myönnettiin tunnustuksena ahkerasta tietokirjojen lukemisesta tai kuuntelemisesta. Stipendit jaettiin oppilaille koulujen kevätjuhlissa.

Yläasteiden, lukioiden ja ammattikoulujen opettajat hakivat stipendejä oppilailleen. Hakemuksissa pyydettiin kertomaan, mitä tietokirjoja oppilas on lukenut, onko hän kiinnostunut jonkin tietyn alan tietokirjallisuudesta ja miten tämä ilmenee. Stipendejä hakivat monipuolisesti kaikkien oppiaineiden opettajat. Hakemusten joukosta Suomen tietokirjailijat ry:n ja Lauri Jäntin säätiön edustajista koottu raati valitsi stipendinsaajat.

Nuoret lukevat tietokirjoja tiedonhalusta ja oppimisen ilosta

Hakemusten perusteella nuoret lukevat tietokirjallisuutta, koska he haluavat syventää ymmärrystään heitä kiinnostavista aiheista. Nuorista välittyi kuva monipuolisina lukijoina, jotka pyrkivät kehittämään ajatteluaan ja avartamaan arvomaailmaansa. Tietokirjoja myös kuunneltiin runsaasti painettujen kirjojen rinnalla.  

Tänä vuonna hakemuksissa korostui kiinnostuksenaiheiden moninaisuus. Hakemusten perusteella nuoret lukevat tietokirjoja perehtyäkseen tiettyyn aihepiiriin tai harrastukseensa syvemmin. Suosittuja lajeja olivat elämäkerrat, omiin harrastuksiin liittyvät oppaat, yhteiskunnalliset teokset ja muun muassa sijoittamista käsittelevät kirjat. Osa nuorista taas valmistautui tuleviin jatko-opintoihinsa lukemalla esimerkiksi lääketieteen alan teoksia.

Hakemusten mukaan tietokirjallisuudesta saatu osaaminen näkyy oppilaiden perusteellisissa koevastauksissa, kirjoitustaidon kohenemisessa, opetuksen ulkopuolisen tietämyksen syvenemisessä ja kriittisen ajattelun kehittymisessä. Monet myös kertoivat muille lukemisen ilosta.

Stipendit kannustavat lukemaan tietokirjallisuutta

Tietokirjastipendin tarkoituksena on kannustaa koululaisia lukemaan tai kuuntelemaan tietokirjoja. Tänä vuonna stipendi on sadan euron arvoinen lahjakortti Suomalaiseen Kirjakauppaan. Stipendien lisäksi Suomen tietokirjailijat ry ja Lauri Jäntin säätiö tukevat koululaisten mahdollisuutta tutustua tietokirjallisuuteen myös tietokirjailijavierailuin. Toisen asteen oppilaitokset voivat hakea maksutonta tietokirjailijavieraista joka kevät ja syksy. Seuraavan kerran vierailijoita voi hakea elokuussa 2022 ja tietokirjastipendejä keväällä 2023.

 

Lisätiedot:

Eveliina Laurila | Tiedottaja | Suomen tietokirjailijat ry | 050 574 5296 | eveliina.laurila@suomentietokirjailijat.fi www.laurijantinsaatio.fi   |     www.suomentietokirjailijat.fi

 

Lauri Jäntin säätiöltä tukea suomalaisen tietokirjallisuuden vientiin

Lauri Jäntin säätiö ja Kirjallisuuden vientikeskus FILI yhteistyöhön suomalaisen tietokirjallisuuden viennin edistämiseksi. Lauri Jäntin säätiö tukee kolmivuotisessa hankkeessa pitkien käännösnäytteiden tekemistä suomen kielellä kirjoitetusta tietokirjallisuudesta.

Kirjallisuuden vientikeskus FILIn ja Lauri Jäntin säätiön tuella rahoitetaan kolmivuotinen yhteistyöhanke, jossa tuotetaan agentuurien edustamien tietokirjojen pitkiä, laadukkaita näytekäännöksiä. Tukea voi hakea yleiselle tietokirjallisuudelle ja lasten tietokirjoille, joilla on kansainvälistä potentiaalia. Lauri Jäntin säätiö myöntää hankkeeseen vuosittain 5000 euron lisärahoituksen.

FILIn ja Lauri Jäntin säätiön yhteisrahoitus tarjoaa agentuureille taloudellisen mahdollisuuden teettää tavallista näytekäännöstä olennaisesti pidempi näyte huomattavaa vientipotentiaalia omaavista kirjoista. Pitkillä näytekäännöksillä on merkittävä käännösoikeuksien myyntiä edistävä vaikutus.

Hankkeen tavoitteena on lisätä ulkomaisten kustantamoiden suomenkielisiin tietokirjoihin kohdistuvaa kiinnostusta ja kasvattaa pysyvästi tietokirjojemme käännösoikeuksien kansainvälistä myyntiä.

Tukea agentuurit voivat hakea FILIn näytekäännöstukiohjelmasta (www.fili.fi)

”Suomessa julkaistaan vuosittain paljon korkealaatuista tietokirjallisuutta, jolla on myös kansainvälistä myyntipotentiaalia. Haluamme yhteistyöllämme FILIn kanssa tukea tämän potentiaalin realisoitumista käännösoikeuksien ja kirjojen myynniksi. Samalla tuemme tietokirjallisuutemme brändiä kansainvälisillä markkinoilla. Suomen kaltaiselle pienelle kielialueelle kansainväliset markkinat tuo hyvin merkittävää lisäpotentiaalia kirjojen myyntiin,” kertoo Lauri Jäntin säätiön hallituksen puheenjohtaja Claes von Heiroth.

”Tietokirjallisuus on maailmalla alati kasvava kirjallisuuden laji, eikä ole mitään syytä, miksi suomalainen tietokirjallisuus ei solahtaisi siihen joukkoon. Kirjallisuusagentit tekevät jo kovaa ja ammattimaista työtä, mutta käännösoikeuksien myynnin edellytys on laadukas ja tarpeeksi laaja näytekäännös myytävästä kirjasta. Olemmekin iloisia siitä että voimme yhdessä Lauri Jäntin säätiön kanssa tukea tätä työtä. Olen aivan varma, että tämän hankkeen tuloksena näemme entistä useamman suomalaisen tietokirjan myynnin maailmalle”, sanoo Kirjallisuuden vientikeskuksen FILIn johtaja Tiia Strandén.

Lisätietoja yhteistyöstä antavat:
Tiia Strandén, Kirjallisuuden vientikeskus FILI, puh. 040 5820 975 // tiia.stranden@finlit.fi
Claes von Heiroth, Lauri Jäntin säätiö, puh 040 561 3516 // claes.vonheiroth@heicap.fi

Lauri Jäntin säätiön tarkoituksena on suomenkielisen tietokirjallisuuden edistäminen. Vuodesta 1985 säätiö on jakanut vuosittain Lauri Jäntin tietokirjapalkinnon ja tunnustuspalkintoja merkittävien tietokirjojen tekijöille. Tieto-Lauri-palkinto jaetaan joka kolmas vuosi merkittävälle lasten tai nuorten tietokirjan tekijälle. Säätiö tukee tietokirjojen käyttöä kouluissa ja edistää nuorten tietokirjallisuuden lukemista muun muassa myöntämällä stipendejä koululaisille. www.laurijantinsaatio.fi

Kirjallisuuden vientikeskus FILIn (Finnish Literature Exchange) tukee ja edistää Suomen kirjallisuuden käännösten ilmestymistä maailmalla. FILI myöntää käännös- ja painatustukia sekä järjestää koulutusta Suomen kirjallisuutta muille kielille kääntäville. FILI on perustettu vuonna 1977 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran yhteyteen ja saa rahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä. www.fili.fi

Lehdistötiedote vuoden 2022 palkinnoista

Lauri Jäntin säätiö palkitsee merkittävien tietokirjojen tekijöitä yhteensä 50 000 eurolla. Tieto-Lauri-palkinto Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun Aika matka! -kirjalle ja Lauri Jäntin tietokirjapalkinto J. Sakari Salosen Viisi maailmanloppua -teokselle.

J. Sakari Salonen saa vuoden 2022 Lauri Jäntin tietokirjapalkinnon kirjasta Viisi maailmanloppua – Maapallon historia ja ihmiskunnan tulevaisuus. Palkinnon suuruus on 20 000 euroa. Joka kolmas vuosi merkittävälle lasten tai nuorten tietokirjalle myönnettävä Tieto-Lauri-palkinto annetaan Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun teokselle Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus. Palkinnon suuruus on 15 000 euroa. Lisäksi Martti Anhava sekä Anton Monti saavat Lauri Jäntin tunnustuspalkinnot, suuruudeltaan 7 500 euroa, kirjoistaan Niin katosi voitto maailmasta. Paavo Haavikon elämä sekä ’Ndrangheta – maailman vaarallisin rikollisjärjestö.

”Lauri Jäntin tietokirjapalkinnon ja Tieto-Lauri palkinnon saaneet kirjat ovat erinomaisia esimerkkejä helppolukuisista, ajankohtaisista ja tutkittuun tietoon perustuvista kirjoista, jotka täydentävät ja selventävät lukijoidensa maailmankuvaa lisääntyvän disinformaation aikana. Tällaisia kirjoja on ilo palkita.”, toteaa Lauri Jäntin säätiön puheenjohtaja Claes von Heiroth.

J. Sakari Salosen Viisi maailmanloppua keskittyy niihin hetkiin, jolloin elämä maapallolla on ollut hiuskarvan varassa. Se on monikerroksinen, puhutteleva lukukokemus, joka havainnollistaa elämän edellytyksiin ratkaisevasti vaikuttavia kehityskulkuja. Kirjan puheenvuoro ihmiskunnan mahdollisista tulevaisuudenkuvista on painava, ja Salonen pukee sen kauniiseen, miltei kaunokirjallisuutta muistuttavaan kerrontaan.

Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun Aika matka! on kerronnaltaan lempeä ja tietopohjaltaan järkälemäinen teos luonnon monimuotoisuuden merkityksestä ja pelastamisesta. Teos tutkii luontokadon syitä ja seurauksia miljardien vuosien aikajänteellä. Kirja kuvaa ymmärrettävästi eliölajien väliset verkostot, evoluution keskeisimmät käänteet ja kansainvälisen päätöksenteon kiemurat. ”Kunnianhimoinen” on miltei liian pieni sana kuvaamaan teoksen mittakaavaa.

Lauri Jäntin säätiö jakaa myös kaksi tunnustuspalkintoa viime vuonna ilmestyneiden ansiokkaiden tietokirjojen tekijöille.

Martti Anhavan suurteos Niin katosi voitto maailmasta on mehevän värikäs, kiehtoviin yksityiskohtiin etenevä ja intensiivinen elämäkerta Paavo Haavikosta, joka jättää lukijaansa pysyvän jäljen suuresta runoilijasta ja tämän kompleksisesta elämästä. Teos nousee kirkkaasti suomalaisten elämäkertojen kärkeen.

Anton Montin teos ’Ndrangheta – maailman vaarallisin rikollisjärjestö on hätkähdyttävä kuva ajastamme. Se osoittaa karmaisevasti, minkälainen dystopia on edelleen mahdollinen jopa Italian kaltaisessa vauraassa, näennäisen toimivassa eurooppalaisessa valtiossa.

Palkintoperusteet ovat kokonaisuudessaan tiedotteen lopussa. Haastattelut voittajista ovat nähtävissä osoitteessa https://www.laurijantinsaatio.fi/Voittajien-haastattelut-2022.

Palkintoraatina toimi Lauri Jäntin säätiön hallitus. Hallituksen muodostavat professori Tuomas Heikkilä, OTK, KTM Claes von Heiroth (pj.), toimitusjohtaja Jan von Heiroth, päätoimittaja Hanna Nikkanen, kustantaja Aleksi Siltala ja johtaja Teija Tiilikainen. Säätiön asiamiehenä toimii FT Paula Arvas.

Lisätietoja:

Claes von Heiroth

Lauri Jäntin säätiö, hallituksen puheenjohtaja

puh. 040 561 3516

www.laurijantinsaatio.fi

Lauri Jäntin tietokirjapalkinto on Suomen vanhin tietokirjallisuutta edistävä palkinto. Vuodesta 1985 alkaen säätiö on jakanut vuosittain Lauri Jäntin tietokirjapalkinnon sekä tunnustuspalkintoja yhdelle tai useammalle edellisenä vuonna ilmestyneen merkittävän tietokirjan tekijälle. Joka kolmas vuosi jaettava Tieto-Lauri annetaan tunnustuksena ansiokkaan suomenkielisen lasten tai nuorten tietokirjan tekijöille. Lisäksi säätiö tukee nuorten tietokirjallisuuden lukemista myöntämällä kouluille tietokirja-apurahoja ja koululaisille stipendejä.

Palkintoperustelut

Tieto-Lauri-palkinto

Laura Ertimo & Mari Ahokoivu: Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus

Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun kirja on kerronnaltaan lempeä ja tietopohjaltaan järkälemäinen teos luonnon monimuotoisuuden merkityksestä ja pelastamisesta.

Nykylapset ja -nuoret kasvavat maailmanlaajuisten ekologisten kriisien maailmassa. Se asettaa tietokirjallisuudelle suuren haasteen: on kerrottava helppotajuisesti monimutkaisista ilmiöistä ja tarjottava lukijoille tietoon perustuvaa toivoa siitä, että vaikeatkin kriisit voidaan ratkaista. Ertimo ja Ahokoivu ovat menestyksellisesti tarttuneet tähän haasteeseen.

Aika matka! tutkii luontokadon syitä ja seurauksia miljardien vuosien aikajänteellä. Kirja kuvaa ymmärrettävästi eliölajien väliset verkostot, evoluution keskeisimmät käänteet ja kansainvälisen päätöksenteon kiemurat. “Kunnianhimoinen” on miltei liian pieni sana kuvaamaan teoksen mittakaavaa.

Ahokoivun ilahduttava sarjakuvamuotoinen kuvitustyyli yhdistyy luovasti ja onnistuneesti Ertimon monitieteiseen asiantuntemukseen. Erillisiltä näyttävät asiat punotaan värikkäillä sivuilla ilmavasti yhteen. Jokainen aukeama avaa mahdollisuuksia jatkokeskusteluihin vanhemman ja lapsen välillä. Teos tarjoaa paljon uutta, tutkimukseen pohjaavaa tietoa myös aikuiselle lukijalle.

Laura Ertimo & Mari Ahokoivu: Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus. 56 sivua. Into Kustannus

Lauri Jäntin tietokirjapalkinto 2022

J. Sakari Salonen: Viisi maailmanloppua – Maapallon historia ja ihmiskunnan tulevaisuus

Geotieteilijä J. Sakari Salosen teos keskittyy niihin hetkiin, jolloin elämä maapallolla on ollut hiuskarvan varassa. Se on monikerroksinen, puhutteleva lukukokemus, joka havainnollistaa elämän edellytyksiin ratkaisevasti vaikuttavia kehityskulkuja. Kirjan puheenvuoro ihmiskunnan mahdollisista tulevaisuudenkuvista on painava, ja Salonen pukee sen kauniiseen, miltei kaunokirjallisuutta muistuttavaan kerrontaan.

Viisi maailmanloppua – Maapallon historia ja ihmiskunnan tulevaisuus vie lukijansa tutustumaan viiteen suureen elämän joukkotuhoon. Salonen kuljettaa kerrontaa taitavasti uhkakuvasta toiseen, supertulivuorista asteroideihin ja gammapurkauksiin – ja kohti ihmisen aiheuttamia uhkakuvia. Ilmastonmuutoksen, nanoteknologian ja tekoälyn aikakaudella elämä voi nimittäin tuhoutua aivan uusilla tavoilla. Toisaalta ihmiskunnalla on käytössään myös ennennäkemättömiä keinoja havainnoida ajoissa ja torjua vaaroja.

Kirja havainnollistaa uusimman tieteellisen tutkimuksen merkitystä niin maapallon menneiden kehityskulkujen kuin tulevien riskien ja mahdollisuuksien ymmärtämisessä. Se auttaa samalla ymmärtämään kuinka vankalla tieteellisellä pohjalla ilmastonmuutoksen vaikutusten ennustaminen ja mallintaminen on.

J. Sakari Salonen: Viisi maailmanloppua – Maapallon historia ja ihmiskunnan tulevaisuus. 285 sivua. Gaudeamus

Lauri Jäntin tunnustuspalkinto 2022

Martti Anhava: Niin katosi voitto maailmasta. Paavo Haavikon elämä

Martti Anhavan suurteos on mehevän värikäs, kiehtoviin yksityiskohtiin etenevä ja intensiivinen elämäkerta, joka jättää lukijaansa pysyvän jäljen suuresta runoilijasta ja tämän kompleksisesta elämästä. Teos nousee kirkkaasti suomalaisten elämäkertojen kärkeen. Se kertoo modernistisukupolven arvostetuimmasta ja kansainvälisesti tunnetuimmasta suomalaisesta runoilijasta. Kirja esittelee laajasti ja arvostavasti Haavikon tuotantoa, sen kiistattomia voittoja ja mestariteoksia, mutta myös epäonnistumisia.

Anhava ei sorru palvomaan kohdettaan, vaan menee kirjassaan myös suoranaiselle epämukavuusalueelle. Hän näyttää Haavikon pimeän puolen, ristiriitaisen ja läheisilleen vaikean ihmisen, joka eli julkisuudessa ja julkisuudesta, vaikka ei omien sanojensa mukaan lukenut edes lehtiä.

Kirja avaa kiinnostavia näkymiä suomalaiseen kulttuurielämään ja sen keskeisiin toimijoihin – ennen kaikkea kustannusmaailmaan, jossa Haavikko työskenteli vuosia.

Martti Anhava: Niin katosi voitto maailmasta. Paavo Haavikon elämä. 812 sivua. Otava

Lauri Jäntin tunnustuspalkinto 2022

Anton Monti: ’Ndrangheta – maailman vaarallisin rikollisjärjestö

Anton Montin teos ’Ndrangheta – maailman vaarallisin rikollisjärjestö on hätkähdyttävä kuva ajastamme. Se osoittaa karmaisevasti, minkälainen dystopia on edelleen mahdollinen jopa Italian kaltaisessa vauraassa, näennäisen toimivassa eurooppalaisessa valtiossa. Teos kuvaa Italian saappaankärjestä käsin maailman valloittanutta ’Ndrangheta-järjestöä ja tutustuttaa lukijan niihin eteläisen Italian olosuhteisiin, joissa organisaatio on syntynyt; ihmisiin, kulttuuriin, historiaan ja jopa maantietoon.

Kirja ei herkuttele väkivallalla vaan osoittaa yhteyksiä ja valaisee oivaltavasti syitä ja seurauksia. Lukijalle valkenee, miten syvällisesti järjestö on kietoutunut osaksi niitä yhteiskuntia, joissa se on aktiivinen. Kyseessä ei ole järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolinen rikollisorganisaatio, vaan ‘Ndrangheta on osa elämäntapaa, jopa elämänkatsomusta.

Monti osoittaa, kuinka katseilta piilossa toimivien rikollisjärjestön on onnistunut rakentaa kontrolloimilleen alueille oma paikallinen varjoyhteiskuntansa. Sen taloudellinen ja poliittinen vaikutusvalta on valtava.

Anton Monti: ’Ndrangheta – maailman vaarallisin rikollisjärjestö. 256 sivua. Kustantamo S&S

Voittajien haastattelut 2022

Vuonna 2022 Lauri Jäntin tietokirjapalkinto myönnetään J. Sakari Saloselle hänen kirjastaan Viisi maailmanloppua – Maapallon historia ja ihmiskunnan tulevaisuus (Gaudeamus).

Joka kolmas vuosi merkittävälle lasten tai nuorten tietokirjalle myönnettävä Tieto-Lauri-palkinto annetaan Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun teokselle Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus (Into Kustannus).

Lauri Jäntin säätiö jakaa myös kaksi tunnustuspalkintoa viime vuonna ilmestyneiden ansiokkaiden tietokirjojen tekijöille. Vuonna 2022 ne myönnetään Martti Anhavalle teoksesta Niin katosi voitto maailmasta. Paavo Haavikon elämä (Otava) ja Anton Montille teoksesta ’Ndrangheta – maailman vaarallisin rikollisjärjestö (Kustantamo S&S).

Lauri Jäntin tietokirjapalkinto on Suomen vanhin tietokirjallisuutta edistävä palkinto. Vuodesta 1985 alkaen säätiö on jakanut vuosittain Lauri Jäntin tietokirjapalkinnon sekä tunnustuspalkintoja yhdelle tai useammalle edellisenä vuonna ilmestyneen merkittävän tietokirjan tekijälle.

Vuoden 2022 Lauri Jäntin tietokirjapalkinto J. Sakari Saloselle

J. Sakari Salonen sai vuoden 2022 Lauri Jäntin tietokirjapalkinnon kirjasta Viisi maailmanloppua – Maapallon historia ja ihmiskunnan tulevaisuus (Gaudeamus). Palkinnon suuruus on 20 000 euroa.

Geotieteilijä J. Sakari Salosen teos keskittyy niihin hetkiin, jolloin elämä maapallolla on ollut hiuskarvan varassa. Se on monikerroksinen, puhutteleva lukukokemus, joka havainnollistaa elämän edellytyksiin ratkaisevasti vaikuttavia kehityskulkuja. Kirjan puheenvuoro ihmiskunnan mahdollisista tulevaisuudenkuvista on painava, ja Salonen pukee sen kauniiseen, miltei kaunokirjallisuutta muistuttavaan kerrontaan.

Viisi maailmanloppua – Maapallon historia ja ihmiskunnan tulevaisuus vie lukijansa tutustumaan viiteen suureen elämän joukkotuhoon. Salonen kuljettaa kerrontaa taitavasti uhkakuvasta toiseen, supertulivuorista asteroideihin ja gammapurkauksiin – ja kohti ihmisen aiheuttamia uhkakuvia. Ilmastonmuutoksen, nanoteknologian ja tekoälyn aikakaudella elämä voi nimittäin tuhoutua aivan uusilla tavoilla. Toisaalta ihmiskunnalla on käytössään myös ennennäkemättömiä keinoja havainnoida ajoissa ja torjua vaaroja.

Kirja havainnollistaa uusimman tieteellisen tutkimuksen merkitystä niin maapallon menneiden kehityskulkujen kuin tulevien riskien ja mahdollisuuksien ymmärtämisessä. Se auttaa samalla ymmärtämään kuinka vankalla tieteellisellä pohjalla ilmastonmuutoksen vaikutusten ennustaminen ja mallintaminen on.

.

Tieto-Lauri-palkinto Laura Ertimolle ja Mari Ahokoivulle

Laura Ertimon ja Mari Ahokoivun kirja Aika matka! Lotta, Kasper ja luontokadon arvoitus (Into Kustannus) on kerronnaltaan lempeä ja tietopohjaltaan järkälemäinen teos luonnon monimuotoisuuden merkityksestä ja pelastamisesta.

Nykylapset ja -nuoret kasvavat maailmanlaajuisten ekologisten kriisien maailmassa. Se asettaa tietokirjallisuudelle suuren haasteen: on kerrottava helppotajuisesti monimutkaisista ilmiöistä ja tarjottava lukijoille tietoon perustuvaa toivoa siitä, että vaikeatkin kriisit voidaan ratkaista. Ertimo ja Ahokoivu ovat menestyksellisesti tarttuneet tähän haasteeseen.

Aika matka! tutkii luontokadon syitä ja seurauksia miljardien vuosien aikajänteellä. Kirja kuvaa ymmärrettävästi eliölajien väliset verkostot, evoluution keskeisimmät käänteet ja kansainvälisen päätöksenteon kiemurat. “Kunnianhimoinen” on miltei liian pieni sana kuvaamaan teoksen mittakaavaa.

Ahokoivun ilahduttava sarjakuvamuotoinen kuvitustyyli yhdistyy luovasti ja onnistuneesti Ertimon monitieteiseen asiantuntemukseen. Erillisiltä näyttävät asiat punotaan värikkäillä sivuilla ilmavasti yhteen. Jokainen aukeama avaa mahdollisuuksia jatkokeskusteluihin vanhemman ja lapsen välillä. Teos tarjoaa paljon uutta, tutkimukseen pohjaavaa tietoa myös aikuiselle lukijalle.

Martti Anhavalle vuoden 2022 Lauri Jäntin tunnustuspalkinto

Martti Anhavan suurteos Niin katosi voitto maailmasta. Paavo Haavikon elämä (Otava) on mehevän värikäs, kiehtoviin yksityiskohtiin etenevä ja intensiivinen elämäkerta, joka jättää lukijaansa pysyvän jäljen suuresta runoilijasta ja tämän kompleksisesta elämästä. Teos nousee kirkkaasti suomalaisten elämäkertojen kärkeen. Se kertoo modernistisukupolven arvostetuimmasta ja kansainvälisesti tunnetuimmasta suomalaisesta runoilijasta. Kirja esittelee laajasti ja arvostavasti Haavikon tuotantoa, sen kiistattomia voittoja ja mestariteoksia, mutta myös epäonnistumisia.

Anhava ei sorru palvomaan kohdettaan, vaan menee kirjassaan myös suoranaiselle epämukavuusalueelle. Hän näyttää Haavikon pimeän puolen, ristiriitaisen ja läheisilleen vaikean ihmisen, joka eli julkisuudessa ja julkisuudesta, vaikka ei omien sanojensa mukaan lukenut edes lehtiä.

Kirja avaa kiinnostavia näkymiä suomalaiseen kulttuurielämään ja sen keskeisiin toimijoihin – ennen kaikkea kustannusmaailmaan, jossa Haavikko työskenteli vuosia.

Anton Montille vuoden 2022 Lauri Jäntin tunnustuspalkinto

Anton Montin teos ’Ndrangheta – maailman vaarallisin rikollisjärjestö (Kustantamo S&S) on hätkähdyttävä kuva ajastamme. Se osoittaa karmaisevasti, minkälainen dystopia on edelleen mahdollinen jopa Italian kaltaisessa vauraassa, näennäisen toimivassa eurooppalaisessa valtiossa. Teos kuvaa Italian saappaankärjestä käsin maailman valloittanutta ’Ndrangheta-järjestöä ja tutustuttaa lukijan niihin eteläisen Italian olosuhteisiin, joissa organisaatio on syntynyt; ihmisiin, kulttuuriin, historiaan ja jopa maantietoon.

Kirja ei herkuttele väkivallalla vaan osoittaa yhteyksiä ja valaisee oivaltavasti syitä ja seurauksia. Lukijalle valkenee, miten syvällisesti järjestö on kietoutunut osaksi niitä yhteiskuntia, joissa se on aktiivinen. Kyseessä ei ole järjestäytyneen yhteiskunnan ulkopuolinen rikollisorganisaatio, vaan ‘Ndrangheta on osa elämäntapaa, jopa elämänkatsomusta.

Monti osoittaa, kuinka katseilta piilossa toimivien rikollisjärjestön on onnistunut rakentaa kontrolloimilleen alueille oma paikallinen varjoyhteiskuntansa. Sen taloudellinen ja poliittinen vaikutusvalta on valtava.

Vuoden 2021 Lauri Jäntin tietokirjapalkinto Timo R. Stewartille

Kuva: Meeri Koutaniemi.

Kuva: Meeri Koutaniemi.

Timo R. Stewartin teos Valter Juvelius ja kadonneen arkin metsästys (Gaudeamus) osoittaa mainiosti, kuinka totuus on tarua ihmeellisempi ja kuinka tarkasti tutkitun tiedon voi tuoda lukijalle todellisen lukunautinnon muodossa. Tekijä kaappaa lukijan mukaansa tosielämän seikkailuun, jonka päähenkilönä on Valter Juvelius, suomalainen maanmittari, runoilija, kääntäjä ja tutkija. Hänen Raamatusta tekemänsä tulkinnat innostivat 1900-luvun alussa salaperäiseen kansainväliseen tutkimushankkeeseen, jonka tavoitteena oli löytää Vanhan Testamentin mainitsema liitonarkki. Lopulta kaivaukset päättyivät tuloksettomina ja kansainvälisen mediakohun saattelemina.  

Lähes uskomattoman tuntuinen tarina on tosi. Teos pohjautuu poikkeuksellisen laajaan ja monipuoliseen tutkimustyöhön. Stewart kirjoittaa letkeästi ja pilke silmäkulmassa. Hän on kuin kotonaan tulkitessaan Juveliuksen kanssa Vanhan Testamentin hepreaan kätkettyjä salakirjoituksia, kaivajien joukossa puolisalaisilla kaivauksilla Jerusalemissa tai järjestellessään kansainvälisiä rahoituskuvioita englantilaisen aristokratian suosimilla klubeilla. Stewart käsittelee lempeällä ymmärryksellä niin aarteenetsinnän arkisia motiiveja kuin ihmisyyden ikuista halua uskoa johonkin silmälle näkymättömään ja yksittäistä ihmistä suurempaan. 

Lauri Jäntin tietokirjapalkinto on Suomen vanhin tietokirjallisuutta edistävä palkinto ja on suuruudeltaan 20 000 euroa.

Mari Pihlajaniemelle, Heikki Erikssonille ja Aleksi Lehikoiselle vuoden 2021 Lauri Jäntin tunnustuspalkinto

Linnut_ja_ilmasto.jpg

Hieno teos herättää lukijan huomaamaan ilmastonmuutoksen jo näkyviä vaikutuksia. Meritoituneen tekijäryhmän, Mari Pihlajaniemen, Heikki Erikssonin ja Aleksi Lehikoisen Linnut ja ilmasto – Matka muuttuvaan luontoon (Docendo) johdattelee lukijan taitavasti mittakaavasta toiseen, merisirrin pesästä monimuotoisuuskysymyksiin. Pihlajaniemen sujuvan tekstin lukeminen on nautinto. Taitavan kielenkäytön ansiosta ilmastonmuutoksen vaikutusmekanismit on helppo ymmärtää. Lopussa lukijan eteen avautuu laajempi maisema: "Minkä ilmastonmuutos tekee linnuille, sen se tekee myös muille eläville." Lukuelämystä täydentää Heikki Erikssonin upeat valokuvat, joissa linnut ja niiden elinympäristöt saavat loistaa.

Lauri Jäntin säätiö jakaa vuosittain tietokirjapalkinnon sekä tunnustuspalkintoja yhdelle tai useammalle edellisenä vuonna ilmestyneen merkittävän tietokirjan tekijälle.

Johanna Pohjolalle vuoden 2021 Lauri Jäntin tunnustuspalkinto

Isa_pullossa18466.jpg

Johanna Pohjolan Isä pullossa - Matka alkoholistin mieleen ja maailmaan (Gummerus) on tyttären kirjoittama yhtä aikaa herkkä ja voimakas kertomus isän pitkäaikaisesta ja tuhoon johtaneesta alkoholismista. Se avaa lukijan silmät ymmärtämään tätä yli 200 000 suomalaista koskettavaa sairautta. Kirjan alkoholisti-isä on syvästi inhimillinen, eikä tilannetta auta vaikka hän on ammatiltaan lääkäri ja tuntee taudinkuvan. Keskeiseksi nousevat klassiset ja tyttären vilpittömästi esittämät kysymykset: miksi isä juo, miksi pullo on tärkeämpi kuin mikään muu.

Pohjolan suuri oivallus on, että juomiseen liittyvä valehtelu ja kieltäminen eivät kohdistu keneenkään. Kun valinnan mahdollisuudet katoavat, ei alkoholisti enää itsekään löydä syytä juomiseensa. Pohjola on kirjoittanut vahvan kirjan, joka tulee lähelle lukijaa ja kitkee sairautta kohtaan tuntemaamme tarpeetonta häpeää. Se antaa lohtua ja voimaa ymmärtää kaikkia alkoholismiin sairastuneita ja heidän läheisiään.

Lauri Jäntin säätiö jakaa vuosittain tietokirjapalkinnon sekä tunnustuspalkintoja yhdelle tai useammalle edellisenä vuonna ilmestyneen merkittävän tietokirjan tekijälle.