Palkitut 2019

kuva Niclas Mäkelä

kuva Niclas Mäkelä

Tieto-Lauri

Mauri Kunnas: Lastenkirjatuotanto. (Otava)

Lauri Jäntin säätiön lasten tietokirjan kirjoittajalle kolmen vuoden välein myönnettävän Tieto-Laurin saa vuonna 2019 Mauri Kunnas.

Mauri Kunnaksen lastenkirjat ovat vertaansa vailla. Kieleltään rikkaat ja kuvitukseltaan ehtymättömän vitsikkäät kirjat ovat jo neljän vuosikymmenen ajan innoittaneet lapsia kirjojen pariin. Kunnas on erinomaisella tavalla onnistunut kiteyttämään kirjojensa aiheet teksteihin, joita kuvitus tukee runsailla ja hauskoilla yksityiskohdillaan. Hän on tehnyt lapsia kiinnostavia ja mieleenpainuvia kirjoja aiheesta kuin aiheesta, niin avaruudesta ja urheilusta kuin kirjallisuuden klassikoista, talonpoikaisesta kulttuurista ja hallitsijoiden historiasta. Monet ovatkin saaneet perustiedot muun muassa Kalevalasta ja Seitsemästä veljeksestä lukemalla Kunnaksen kirjoja.

Kunnaksen kuvituksen ainutlaatuinen tyyli ja erityisesti koirien käyttäminen ihmisten sijaan tekevät aiheista lapsille helposti lähestyttäviä ja hahmoista sympaattisia. Samalla hahmojen eleet, ilmeet ja puhe tekevät niistä todellisia lapsille. Moni pieni museovieras onkin ihmetellyt Ateneumiin tullessaan, miksi Gallén-Kallelan Kalevala-aiheisissa maalauksissa kuvataan ihmisiä.

Mauri Kunnas tarjoaa kirjoillaan lukemattomille lapsille ja heidän vanhemmilleen riemukkaita ja samalla opettavaisia lukuhetkiä. Kymmenien tasaisesti korkealaatuisten lastenkirjojen tuotanto muodostaa poikkeuksellisen kokonaisuuden, joka houkuttelee lukijoita hyvin erilaisten aiheiden pariin. Kirjojen kääntäminen 37 kielelle myös osoittaa selkeästi, kuinka ainutlaatuisesta, oman kulttuurimme rajat ylittävästä ja kansainvälisesti arvostetusta tuotannosta on kysymys. Lukuinnon herättämiseksi Kunnas tekee mittaamattoman arvokasta työtä.

Pohjoinen_9789520402495_frontcover_final.jpg

Lauri Jäntin tietokirjapalkinto

Antti Haataja: Pohjoinen. Jälkemme maailman laidalla. (Tammi)

Lauri Jäntin säätiön vuoden 2019 tietokirjapalkinto myönnetään Antti Haatajalle teoksesta Pohjoinen. Jälkemme maailman laidalla.

Pohjoinen on harras kuvaus Saamenmaan luonnosta. Se johdattaa lukijan pohjoisimpaan Suomeen ja Jäämeren rannoille. Antti Haataja opastaa halki yöttömän yön ja päivättömän päivän, revontulten rätinän ja paukkupakkasten. Hänen matkassaan tapaa miekkavalaan ja lohen, sopulin ja sääsken, ekosysteemin muistin ja luonnon monimuotoisuuden. Upeat valokuvat ja myötäelävä teksti tuovat luonnon lähelle.

Antti Haatajan voittoisa teos on asiantunteva ja innostunut, mutta samalla analyyttinen ja kriittinen. Teksti yhdistää taitavasti luonnossa vastaan tulevat eläimet, ihmiset ja ilmiöt oman aikamme laajoihin teemoihin ympäristönsuojelusta alkuperäiskansojen oikeuksiin. Kirjalla on ajankohtainen sanoma. Haatajan mukaan pohjoinen luonto köyhtyy ja katoaa nopeasti, mikäli emme toimi nyt – teosta kirjoitettaessa esimerkiksi luonnonvarainen naali kuoli sukupuuttoon.

Haataja ei vältä kajoamasta myös arkoihin asioihin, kuten saamelaisten pakkosuomalaistamiseen tai alkuperäiskansan perinteisen elintavan kunnioittamiseen luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi. Hän ei kuitenkaan saarnaa vaan haastaa pohtimaan tekojemme seurauksia elinympäristöllemme.

Punnituista pohdinnoista, tarkoista tutkimustiedoista, kaunokirjallisenkin hienoista ilmaisuista ja ainutlaatuisista valokuvista rakentuu poikkeuksellisen hieno kokonaisuus: kaunis, ajatuksia herättävä, toimintaan haastava ja syvällinen tietokirja.

Tunnustuspalkinnot

Loputtomat_loiset.jpg

Tuomas Aivelo: Loputtomat loiset. (Like)

Kirjassaan Loputtomat loiset evoluutiobiologi Tuomas Aivelo kertoo poikkeuksellisen kiehtovasti loisista, niiden aiheuttamista tartuntataudeista ja tieteellisestä tutkimuksesta.

Hän kirjoittaa lämpimästi Madagaskarin hiirimakeista, maailman pienimmistä kädellisistä ja kaukaisista sukulaisistamme, joiden ulosteita hän tutki vuonna 2015 valmistunutta väitöskirjaansa varten. Loputtomissa loisissa tutkija esittelee tartuntataudit ja loiset evoluutiobiologin näkökulmasta.

Aivelo käsittelee pääasiassa ihmisen loisia, muun muassa bakteereita ja viruksia, niiden historiaa, tämänhetkistä tutkimusta sekä nähtävissä olevaa tulevaisuutta. Tiedot ovat hämmästyttäviä. Ihmisessä voi olla kymmeniä loismatoja, satoja ulkoloisia ja miljoonia bakteereita ja viruksia.

Aivelolla on selkeä kanta borrelioosista ja tuhkarokosta sekä monista muista taudeista käytävään ajankohtaiseen keskusteluun. Hänen mukaansa ilmastonmuutoksen merkittävin seuraus on, että yhteiskunnat järkkyvät. Kriisit ovat aina loisille mahdollisuus, vakaus on niille uhka.

Tuomas Aivelo on kirjassaan onnistunut erinomaisesti muokkaamaan laajan tutkimustiedon helposti omaksuttavaan muotoon. Lukija pääsee myös tutustumaan tutkijan arkiseen kenttätyöhön Aivelolle merkityksellisen Madagaskarin sademetsässä.

Naiset_Kansi.jpg

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin. (Otava)

Teoksessaan Naiset joita ajattelen öisin Mia Kankimäki jäljittää eri aikakausien poikkeusnaisia: tutkimusmatkailijoita, taiteilijoita ja muita oman polkunsa raivaajia.

Kankimäki kirjoittaa paljon myös itsestään. Näin vahvan minäkertojan käyttö on tietokirjassa poikkeuksellista, ja Naiset joita ajattelen öisin perustelee tyylilajivalinnan erinomaisesti.

Kirjan naisten historiat ovat nimittäin perin pohjin erilaisia kuin miespuolisten seikkailijoiden historiat. Ero ei johdu vain siitä, että itsellisten ja lahjakkaiden naisten elämäkertoja on kirjoitettu vähemmän tai eri tavalla kuin miesten, vaan myös siitä, että niitä on luettu eri tavalla: omakohtaisesti ja vimmaisesti, harvinaisia esikuvia ahmien. Kankimäkikin janoaa tarinoita vapaista naisista ja vertaa itseään jatkuvasti heihin.

Kankimäki käyttää taidokkaasti muun muassa kirje- ja päiväkirja-aineistoja kuvatessaan lihaa ja verta olevia naisia, joiden elämäntarinoissa rohkeus ja suuret saavutukset yhdistyvät yksinäisyyteen, ruumiillisuuteen ja syvään epäoikeudenmukaisuuteen.

Naiset joita ajattelen öisin on saanut kaksi kirjastoluokitusta: se on sekä elämäkerta että kertomakirjallisuutta. Faktan ja fiktion välillä liikkuminen on matka, jolle lähteminen edellyttää perusteellisia valmisteluja ja suurta varovaisuutta. Kankimäki selviytyy voitokkaana perille.

Saapas_ec0f1011626387488ed6242183336131.jpg

Teemu Keskisarja: Saapasnahka-torni. Aleksis Kiven elämänkertomus. (Siltala)

Aleksis Kivestä on kirjoitettu enemmän kuin kenestäkään muusta kirjailijastamme. Historioitsija Teemu Keskisarja pääsee silti yllättämään. Teoksessaan Saapasnahka-torni hän kytkee Kiven elämän ja sen arjen yksityiskohdat aikalaisten todellisuuteen ja koko 1800-luvun kansankulttuuriin. Kiven elämänkertomus saa mittasuhteet siitä, miten ihmiset hänen ympärillään puhuivat, asuivat, liikkuivat, hankkivat elantonsa ja elivät yhteisössään. Taustalla kirkastuu kuva sivistyneistön pyrinnöistä.

Keskisarja kulkee Saapasnahka-tornissa Kiven rinnalla, kirjailijaa ymmärtäen ja tämän ratkaisuja arvioiden. Hän ei tuomitse eikä sääli, vaan kertoo tosiasiat historiantutkijan ammattitaidolla, tarkasti lähteisiin tukeutuen. Hän keskittyy kirjailijan elämään, mutta viitatessaan näytelmiin, runoihin ja ennen muuta Seitsemään veljekseen hän virittää lukijan kiinnostusta myös Kiven tuotantoon.

Saapasnahka-tornin kieli pitää lukijan valppaana. Keskisarja lainaa Kiven sanastoa ja myötäilee tämän lauserakenteita, mutta hän myös yhdistää niitä rohkeasti nykykielen keinoihin. Hän rinnastaa ja asettaa vastakkain, liioittelee ja leikittelee, kiihdyttää ja hidastaa. Tässä sanomisen riemussa Teemu Keskisarja kulkee Kiven jalanjäljissä.

Hugo_9789510434772_frontcover_final.jpg

Helena Ruuska: Hugo Simberg. Pirut ja enkelit. (WSOY)

Helena Ruuskan Simberg-elämäkerta on loistelias kokonaisesitys Suomen kultakauden maalaustaiteen mestarista.

Hugo Simberg. Pirut ja enkelit -kirjasta näkyy, kuinka kirjoittajan vilpitön innostus aiheeseen kantaa perinpohjaisen tutkimus- ja kirjoitustyön loppuun saakka. Teos on kokonaisuudessaan poikkeuksellisen huolellista työtä. Kirjan lähdeaineisto on kattava, tärkeimpänä kenties Hugo Simbergin laaja kirjeenvaihto.

Ruuska ei myöskään spekuloi siellä missä houkutus siihen olisi vahva, vaan osoittaa lukijalle ne valkeat läiskät Simbergin elämässä, joista ei ole saatavissa tietoa.

Kiitoksen ansaitsee myös kirjan upea kuvitus valokuvineen ja huolellinen viimeistely teosluetteloineen.

Hugo Simberg oli luonnonlapsi, täysiverinen taiteilija, joka kaipasi yksinäisyyttä ja rauhaa, mutta samalla janosi sosiaalisuutta, ystävyyttä, rakkautta ja hullutuksia. Taiteilijan sielu ja mielentilat ovat tunnetusti läsnä Simbergin kuvataiteessa. Piruissa ja enkeleissä nämä tunnetilat ovat yhtä lailla vahvasti läsnä.

Ruuskan teosta on edeltänyt 70 vuotta sitten laadittu Sakari Saarikiven väitöskirja, joka pysyi pitkään perusteellisimpana esityksenä Simbergin elämästä ja tuotannosta. Ruuskan teokselle voi helposti ennustaa yhtä pitkää ikää.